Hycamite Tcd Technologies Oy on ollut Patrio Oy Ab:n asiakkaana jo jonkin aikaa ja olemme toteuttaneet vaativia ylimmän johdon hakuja heidän organisaatioonsa. Hycamiten pääkonttori on Kokkolassa ja hyvistä henkilöistä on KIP:n ja seutukunnan alueella kova kilpailu. Alla olevat haastattelut kertovat enemmän hakujen onnistumisista ja kokemuksista rekrytointiprosessin aikana.
Miten onnistuimme hakuprosessissa VP R & D Samuli Räsänen, jäikö siitä jotain erityistä mieleen?
”Patrio onnistui hakuprosessissani erinomaisesti. Tenaviani lainaten voisin arvioida prosessin kokonaisuudessaan sanoilla ”viisi kautta viisi”. Pari juttua jäi prosessista erityisesti mieleen. Ensinnäkin ensimmäinen yhteydenotto tapahtui tekstiviestillä aikaisin maanantai aamuna, mikä poikkesi perinteisestä LinkedIn-viestillä lähestymisestä. Viestin ajoitus ja sisältö osuivat maaliin. Toisena mieleen jäi Jarin sitoutuminen prosessiin. Hän lupasi olla aina tavoitettavissa tulipa mieleen mitä tahansa prosessiin liittyvää ja tämä todellakin piti paikkansa. Jari oli kirjaimellisesti, milloin vain tavoitettavissa ja hänen kanssaan pystyi puhumaan todella avoimesti kaikesta aiheeseen liittyvästä, jopa omasta epävarmuuden kokemuksesta.”
Sara Mesceriakove, sinä siirryit tutkijaksi Hycamiteen ja koko perheesi muutti Kuopiosta Kokkolaan. Mikä teidät sai perheenä tekemään näin ison muutoksen?
”Olimme jo jonkin aikaa pohtineet uralla etenemistä ja alkaneet katsella työllistymismahdollisuuksia teollisuudessa. Perheessämme molemmat ovat materiaalitieteiden ammattilaisia tutkimuksen puolelta ja osoittautui, että Kokkolassa me molemmat voisimme työllistyä. Tämä edesauttoi merkittävästi päätöstämme asettua Kokkolaan. Työmahdollisuuksien lisäksi Kokkola miellytti meitä kokonsa puolesta, mikä vaikutti olevan sopiva lapsiperheelle.”
Miten tehtävä on vastannut odotuksiasi ja miten sinut on otettu vastaan organisaatiossa Heidi Karjalainen, Manager Environment.
”Oli itse asiassa aika jännittävää hypätä mukaan tällaiseen nopeasti kiihdyttävään junaan. Olen päässyt kehittämään asioita ja tekemään töitä, joissa voin hyödyntää osaamistani. Tähän työyhteisöön oli helppoa tulla mukaan. Minut on otettu vastaan erittäin hyvin ja tunnen, että osaamistani arvostetaan.”
Tuomas Keskitalo, miten Commissioning Lead Automation – tehtävä on istunut sinun odotuksiisi?
”Odotukset rekrytoinnin aikaan olivat varovaisen odottavat, ja koen että tehtävä on ollut hyvä siirto omalla uralla. Oma osaaminen useissa eri asioissa on yllättänyt positiivisesti, vaikka perehtymistä ja opeteltavaa on ollut paljon. Yrityksen välitön tapa toimia sekä henkilöstön hyvä henki asioiden eteenpäin viemiseksi on auttanut sopeutumaan.
Riikka Lindholm, sinä olet aloittanut vastikään Hycamitessa Operations Manager -tehtävässä. Voisitko kertoa miksi Hycamite sai sinut liittymään tiimiinsä?
”Olen seurannut Hycamiten kasvutarinaa jo pidemmän aikaa eri tiedotusvälineissä, ja sain näiden kautta yrityksestä erittäin hyvän brändimielikuvan. Yrityksen arvot, strategia, tuotteet, yhteiskuntavastuu ja visio vaikuttivat erittäin mielenkiintoisilta ja tulevaisuuden näkymät olivat sen verran houkuttelevat, että päätin jättää avoimen hakemuksen yrityksen nettisivujen kautta. Rekrytointiprosessi (Patrio – Hycamite -yhteistyö) vahvisti käsitystäni yrityksestä ja heidän arvoistaan, sekä koin että yrityksessä ollaan oikeasti kiinnostuneita palkkaamaan osaavia ja hyviä tyyppejä. Tekemisen meininki näkyi jo rekrytointiprosessin aikana ja prosessin aikana sain tuoda omia vahvuusalueitani hyvin esille, ja nämä osattiin ottaa huomioon työtarjousvaiheessa. Työtarjouksen saatuani oli erittäin helppo päätös liittyä Hycamateksi!”
Petra Maunula, VP People, sinun kanssasi olemme tehneet hakuja hyvin kiinteässä yhteistyössä. Hycamite kasvaa kovasti ja haut ovat vaativia. Mitkä asiat Hycamitessa kiinnostavat hakijoita?
”Lyhyesti kiteytettynä merkityksellinen työ, uuden ja puhtaan teknologian rakentaminen sekä tiimi. Nämä teemat nousevat työhaastatteluissa poikkeuksetta esiin.”
Varmasti hakijan kompetenssi on tärkeää yritykselle mutta myös persoona. Millaisia ihmisiä Hycamiteen haluatte?
”Tiimi on meille kaikkein tärkein! Tätä kautta oikea osaaminen ja tiimiin sopiminen ovat todella tärkeässä roolissa. Vuonna 2023 laadimme henkilöstökyselyn tulosten perusteella EVP:n eli työntekijäarvolupauksen. Sen avulla on ollut helppo kertoa millainen työpaikka olemme ja mitä asioita tarjoamme. Arvolupaus kuvastaa hyvin myös sitä, millaisia ihmisiä haluamme tiimiin.”
Olemme tosi iloisia, kun olemme saaneet hakea huippuammattilaisia Hycamiten organisaatioon. Jo ensimmäisestä tapaamisesta lähtien yrityksen hyvä henki ja ”yhteen hiileen puhaltamisen” meininki ovat nousseet vahvasti esille. Toiminnan avoimuus, rehellisyys ja päätöksenteon nopeus ovat auttaneet hakuprosesseissa, jotta olemme saaneet huippuammattilaiset kiinnostumaan tehtävistä, kertoo Jari Luoma, joka on Patrion CEO ja Executive Headhunter ja on Hycamiten asiakasvastaava.